Aikamiehet
AIKAMIESTEN TAIVAL
Elettäessä 60-lukua oli rautalankamusiikki
saanut varsin vahvan jalansijan Suomessa, varsinkin nuorten
keskuudessa. Monilla tahoilla toivottiin tuolloin
toimenpiteitä perinteisen viihdemusiikin aseman
säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi.
Pohjoismainen Sähkö Oy:n musiikkiosaston päällikkö Martti
”Masa” Jäppilä ja viihdekuoromme nykyinen kunnialaulunjohtaja,
director cantus Erkki ”Eki” Planting kantoivat kyseessä
olevien asioiden edistämiseksi omat kortensa kekoon. 26.4.1964
pitämässään palaverissa he päätyivät tulokseen, että Planting
pyrkii kokoamaan lauluyhtyeen työstääkseen singlelle
laulettavat pari kappaletta. Planting valitsikin hyvän,
kolmentoista miehen ryhmän Helsingin Työväen Mieskuoron
laulajista, joihin hän itse lukeutui ja saattoi kaksi laulua;
ILTATUULEN VIESTIN ja MUSTAN RUDOLFIN; esityskuntoon.
10.9.1964 potra poikien joukko nauhoitti Kirja-talon
juhlasalissa yhdessä kahdeksan arvostetun muusikon kanssa
edellä mainitut laulut kapellimestari George de Godzinskyn
johdolla. Huomionarvoista on, että laulut nauhoitettiin
yhdessä orkesterin kanssa ja menivät yhdellä otolla nauhalle.
Kuorolle oli löytynyt myös oiva nimi, AIKAMIEHET, joka oli
muotoutunut Masa Jäppilän aivoissa. Näin oli syntynyt
LAULUYHTYE AIKAMIEHET ja kuoron ensimmäinen levy oli saatu
”purkkiin”.
Levytyksen jälkeen kuoro eli suvantovaihetta ja oli pitkään
pimennossa. Vuonna 1966 alkoi esiintulon tiimoilta tapahtua
pientä liikehdintää. Toimittaja Arttu Suuntalan
radio-ohjelmassa ”Kesämökin gramofoni” ILTATUULEN VIESTI soi
muutaman kerran.
Toimittaja Matti Paalosmaan juontamassa radio-ohjelmassa
vuodelta 1967 ”Kahdeksan kärjessä” ILTATUULEN VIESTILLÄ oli
myös useasti oma paikkansa. Paalosmaan ohjelma sai tammikuussa
1968 uudeksi nimekseen ”Listan”, jolla ILTATUULEN VIESTI nousi
nopeasti hitiksi ollen listalla yli 90 viikon ajan. Iltatuulen
viesti ei kuitenkaan koskaan saavuttanut Lista:n ensimmäistä
sijaa, mutta kuitenkin kiri ykköseksi eniten kuukaudessa
myytyjen single levyjen listalle.
Suosiomme huomattiin yleisemminkin ja mm:ssa ”Kari”
piirsi 24.1.1969 Helsingin Sanomiin oman näkemyksensä asiasta,
jossa maalaisemäntä Elma Kutiainen haikeana toteaa: ”Minulla
on kaksi suosikkikappaletta, toinen on ILTATUULEN VIESTI ja
toinen – sama uudelleen”. Listamenestys poiki kuorolle myös
uusia levytyksiä ja päästessämme 70-luvulle alkoi meille
kertyä runsaasti esiintymisiä.
Viihdekuoromme nimi rekisteröitiin 1.2.1972 nimellä LAULUYHTYE
AIKAMIEHET ry, joka muutettiin 4.2.2003 päivätyllä
rekisteröinnillä AIKAMIEHET ry:ksi. Tiivistahtinen, ohjelmoitu
toiminta alkoi siis vuonna 1972, ja se on jatkunut tähän
päivään asti jatkuakseen edelleen.
Ohjelmistossamme meillä on yli kolmesataa laulua käsittäen
kirkko-, a’capella- ja viihdelauluja.
Äänitteitä me olemme tehneet tähän mennessä 29 yksikköä;
ILTATUULEN VIESTISTÄ ja Dannyn kanssa yhdessä tehdystä
laulusta, TÄMÄ TAIVAS, TÄMÄ MAA, me olemme saaneet kultalevyn.
TV- ja radioesiintymisiä meillä on ollut vuosien mittaan
lukuisia, muutamia jopa pelkkinä omina esiintymisinä.
Vuosittaiset esiintymiskerrat suurelle yleisölle ovat
vaihdelleet 25 ja 50 kerran välillä, jotka on tehty
pääasiallisesti noin 20-25 vahvuisella miehistöllä.
Esiintymismatkoja ulkomaille olemme
tehneet useasti; 2 kertaa Espanjaan, 3 kertaa Viroon, 7 kertaa
Amerikan mantereelle ja kerran Australiaan. Juhlakonsertteja
meillä on ollut viiden vuoden välein vuodesta 1974 alkaen,
joista monet on televisioitu.
Maineikkaiden johtajiemme, kapellimestarien Erkki Plantingin ja
Märt Ratasseppin johdolla kuoromme on pystynyt pitämään
taiteellisen tasonsa korkealla. Heidän ja valveutuneen kuoron
hallinnollisen johdon toimesta on luotu lukemattomia hyviä
yhteyksiä eri sidosryhmiin, etenkin maan johtaviin muusikko-,
säveltäjä-,sovittaja-, sanoittaja-, tuottaja-, toimittaja- ja
juontajapiireihin. Näin on kuoro saanut mahdollisuuden elää ja
jatkaa omaa, taattua kulkuaan.
Viihdekuoromme säestyksestä on
pääasiallisesti pitänyt huolta hanuristi Kimmo Kolan tasokas
orkesteri. Virkeä naistoimikuntamme on hoitanut myös
kiitettävästi omalta osaltaan asioitamme niin kotimaassa kuin
ulkomailla.
Laatinut:
Kauko Mäkelä
|